Joskus tässä arjen hässäkän keskellä havahtuu siihen tuttuun ajatukseen, että jaahans, taas lähti lapasesta… Tuntuu, että siitä on tullut toistuva tapa. Säännöllisin väliajoin päätän, että NYT laitan hommat ruotuun, keskityn olennaiseen, putsaan turhat rönsyt elämästäni ja oon tehokas, aikaansaava ja omistautunut elämäni tärkeimmille asioille. Ja sitten kohta… HUPS, miten tässä taas näin kävi!
Ryhtiliike!
Joka kerta kun olen saanut itseni kiinni rönsyilystä, olen moittinut ja ruoskinut itseäni säälittä. Olen pettynyt itseeni ja turhautunut jatkuvaan epäonnistumiseen. On väistämätöntä, että se vie energianikin alas. Mitä järkeä? Niinpä tällä kertaa havahduinkin ajattelmaan tapahtunutta uudelta kantilta, mindfulness-tyyliin.
Ihan luonnollista
Ajatusten harhailuhan on meille luonnollista, sitä tapahtuu ja se on ihan hyväksyttävää. Kun meditoin, olen jo oppinut suhtautumaan levottomiin ajatuksiin lempeydellä. Sehän kuuluu asiaan, ei siinä ole mitään väärää. Ja on lohduttavaa ajatella, että aina kun huomaan ajatusten vaeltaneen muualle, jo sillä samalla hetkellä olen taas läsnä ja rauhoitun, kun huomioni palautuu hengitykseen.
Miksi en hoksannut tätä jo aiemmin?
Miksipä ei voisi ajatella samalla tavoin laajemmassakin mittakaavassa? On ihan luonnollista, että elämä alkaa aika ajoin rönsyillä. Sekin kuuluu asiaan: se on sitä elämän ihanaa rikkautta ja runsautta, osoitus kaikesta siitä elinvoimasta ja runsaudesta, jota ympärillämme ja elämässämme on. Miksi siis torua itseään siitä, että elää runsaudessa ja nauttii siitäkin välillä? Rönsyily antaa mahdollisuuden tutkia elämän tarjontaa laajemmin, tutkia eri mahdollisuuksia. Jos ei välillä rönsyile, kuinka koskaan voisi löytää mitään uutta?
Suorittaja-asenteella ajateltuna tämähän ei voi mahtua päähän. Kun tavoitteena on virtaviivainen täydellisyys, ja tyytyväisyyttä voi tuntea vain päästyään maaliin, kaikki matkalla eteen tulevat rönsyt tuntuvat rasittavalta riesalta. Tottakai niistä on päästävä eroon, tottakai niihin tuskastuu, tottakai suorittaja sisälläni kuvittelee voivansa hallita kaikkea: tämäkin olisi ollut estettävissä.
Niin tietenkin!
Rönsyily ja havahtuminen ovat molemmat yhtä tärkeitä vaiheita samassa prosessissa. Ei voi olla toista ilman toista. Sillä hetkellä kun havahdut kaikkiin hassuihin rönsyilyihin, olet jo takaisin läsnä, ruodussa, hallinnassa. Voit rauhoittua. Sitten vain putsailet rönsyistä esiin ne oksat, joiden haluat kukoistavan ja ne saavat tilaa kasvaa vahvemmiksi. Niinhän puutarhaansa rakastava puutarhurikin toimii, kerta toisensa jälkeen. Rönsyily on vain elinvoiman osoitus ja rönsyjen putsaaminen tekee tilaa kukoistukselle.
Kuvat: oma kuvakirjasto