Tänään olen kiitollinen terveydestäni ja siitä, että kehossani on voimaa. Voimaa lähteä kävelylle milloin huvittaa ja kävellä niin pitkään kuin huvittaa. Kuulostaa pieneltä asialta, ehkä itsestäänselvyydeltäkin, mutta minulle se ei enää ole sitä. Tätä ylellisyyttä ei aina ole ollut elämässäni.
Muistan vielä hyvin ajan, jolloin jokainen askel tuotti valtavaa tuskaa. Akilles-jänteeni oli tulehtunut ja kantapäässäni poltteli plantaarifaskiitti. Saattaa tuntua pieneltä vaivalta, mutta kun ammattina on ryhmäliikunnanohjaus ja rakkain rentoutumiskeino on kävely, tuntui kuin osa minua olisi amputoitu.
Ja muistan hyvin, kun ylikunto sitoi minut petiin kuukausiksi. Verenpaineeni jyskytti ohimoissa ja tasainen päänsärky oli jokapäiväinen kumppani. Ajatus kävelymatkasta postilaatikolle tuntui ylivoimaiselta fyysiseltä ponnistukselta ja kaikki ne asiat, jotka normaalisti saivat minut innostumaan, tuntuivat vastenmielisiltä. Tuntui, kuin koko persoonani olisi muuttunut vieraaksi itselleni.
Sanotaan, että elämä lyö eteen haasteita, jotta oppisimme jotain tärkeää. Ja kieltämättä, vastoinkäymisten hetkellä kaikki huomio kohdistuu tehokkaasti siihen, kuinka tästä selviäisi. Ja juuri silloin tapahtuu oppiminen, tavalla jota ei taatusti unohda.
Kiitollisuus itsestäänselvyyksistä
Tänään kävelen, tänään innostun ja tänään olen terve. Aikaa on jo ehtinyt kulua vaikeimmista hetkistä ja moni kyky tuntuu taas itsestäänselvyydeltä. Mutta aina välillä havahdun tähän tunteeseen: ihmettelyyn ja kiitollisuuteen. Olen onnekas! Kuinka hienoa on, että mielessä on innostus ja kehossa on voimaa. Kuinka ihmeellistä on, että voin toteuttaa itseäni vapaasti.
Priorisoinnin jalo taito
Vaikeat ajat muistuttavat nyt olemaan kiitollinen. Kaipuu normaaliin arkeen oli silloin voimakas ja silti mielessäni oli vahva tieto siitä, että nyt täytyy edetä pienin askelin. Nuo ajat opettivat priorisoimaan. Suuntasin energiani ainoastaan tärkeimpään ja huolehdin, että se tärkein tulee hoidettua. Kaiken muun ajan keskityin lepäämään ja toipumaan. Muulla ei ollut väliä, koska olin päättänyt toipua. Tiesin, että mitä säästeliäämmin maltan käyttää energiaani ja mitä lempeämpi maltan olla itseäni kohtaan, sitä nopeammin edistyn.
Kun on liian vahva liian pitkään
Oli pakko myös katsoa peiliin. Myöntää itselleni kaikki tyhmyydet mitä olin tehnyt. Ja kuitenkin todeta, etten voisi muuttaa mitään. Tein parhaani niillä voimavaroilla, jotka minulla oli. Aina kultainen keskitie ei riitä. Täytyy kokeilla rajojaan. Täytyy olla vahva. Kunnes huomaa, että on ollut liian vahva liian pitkään. Keho antaa lopulta periksi, mieli väsyy ja uupuu.
Katso myös Kun olet stressaantunut, kysy itseltäsi nämä 5 kysymystä
Kun on myöntänyt itselleen mihin tarkalleen on päätynyt, on helpompi tunnistaa oikea tie kohti parempaa. Sinnikkäästi, töppöstä toisen eteen, sitä mukaa kun voimia riittää. Eikä yhtään enempää.
Mikä oikeasti on ponnistelun arvoista
Näistä kokemuksista opin myös karsimaan elämästäni pois turhaa. Ja uskon oppineeni myös punnitsemaan tarkemmin, mikä oikeasti on ponnisteluni arvoista. Aloin kysymään useammin itseltäni, antaako tämä juttu minulle kokonaisuutena takaisin vähintäänkin sen energian, minkä siihen panostan vai jäänkö aina miinukselle.
Lue myös Ähky ympäri vuoden? Luovu kiireestä oikeilla valinnoilla
Asioilla on tapana järjestyä
Hoksasin myös, että joskus on hyvä vain antaa periksi ja antaa ajan hoitaa. ”Asioilla on tapana järjestyä” pitikin yllättävän usein ihan oikeasti paikkansa. Piti malttaa odottaa, että kaikki osaset loksahtelivat paikoilleen. Myötäillä sen sijaan, että olisi hampaat irvessä yrittänyt vääntää väkisin väsyksiin asti, kiirehtien ja hermoillen. Nykyään muistan virnistää itsekseni aina, kun huomaan tämän toimivan. Kuinka paljon helpompaa elämä onkaan!
Sama hermosto kantaa kaiken rasituksen
Ehkä viimeinkin opin myös kunnioittamaan hermostoni sietokykyä ja huolehtimaan siitä, että sekä henkinen että fyysinen rasitus pysyy kohtuudessa. Tai ainakin pyrin tiedostamaan, kun ylitän rajani ja järjestän riittävän ajan palautumiselle. En voi kuitenkaan hallita kaikkia elämän tapahtumia ja toisaalta, välillä on vaan niin mahtava tehdä täysillä pitkää päivää miettimättä liikaa seurauksia. Toivon kuitenkin, että olen jo oppinut läksyni uupumuksesta ja ylikunnosta, ja kykenisin jatkossa kuittaamaan kompastelut pelkällä hienoisella horjumisella.
Katse takapeiliin
Kun huomaan väsyneeni, pyrin tiedostamaan mistä se on seurausta. Tai pikemminkin, minkä ansiota se on. Mitä kaikkea olenkaan saanut aikaan ja mitä kaikkea olen kokenut! Lepääminen ei harmita niin paljoa, kun tietää sille olevan hyvä syy. Ja muistutan itseäni siitä, että kun maltan levätä väsymyksen pois heti, voin palata pian normaaliin arkeen energisenä, sen sijaan, että joutuisin taas sohvaperunaksi kuukausiksi.
Kaikki asiat ovat pikkuasioita
Suurin havahtuminen tapahtui ihan vähän aikaa sitten, kun kohtasin elämässäni erityisen hankalan ja haastavan tilanteen. Sen normaalin ensireaktioni (itkupotkuraivarin) jälkeen huomasinkin ajattelevani aivan uudella tavalla: ”Hyvä, että tämä tuli nyt. Nyt minulla on oikeasti voimia kohdata tämä.”
Jos olisin joutunut samaan tilanteeseen puoli vuotta tai vuotta aiemmin, olisin luultavasti romahtanut. Nyt tuntui hyvältä, että kykenin ottamaan härkää sarvista, huolimatta pelosta ja epävarmuudesta. Ja selvisinkin ilman suurempia kolhuja ja jälkipuinteja, kun suuntasin ajatukseni ratkaisujen etsimiseen sekä kiitollisuuteen voimistani ja läheisteni tuesta.
Pienet positiivisuuden siemenet kasvavat
Ainoa toimiva tapa päästä eteenpäin vastoinkäymisistä on tarttua sinnikkäästi pieniinkin positiivisuuden siemeniin ja antaa niille tilaa kasvaa. Se mihin kiinnität huomion kasvaa väistämättä.
Aina kun murehdin väsymystäni, väsyn vain enemmän. Mutta kun annan luvan itselleni levätä ja palautua, ja kiinnitän huomioni voimien keräämiseen, alan vahvistua. Kun olen kiitollinen siitä, mitä minulla on tänään ja luon lisää siihen mitä minulla jo on, pysyy perustani vahvana ja kasvan päivä päivältä voimakkaammaksi.
Mitä siemeniä sinä laitat kasvamaan tänään? Ovatko ne positiivisuuden pieniä siemeniä?
Kuvat: Pixabay, Shutterstock