Luo itsellesi sisäinen kannustaja

Meillä jokaisella kulkee mukana sisäinen äänemme. Se kaveri, joka alkaa kommentoimaan ympäristöämme, fiiliksiämme, omaa ja muiden toimintaa siitä hetkestä lähtien kun heräämme aamulla. 

Tämä sisäinen äänemme on taitava ottamaan eri rooleja. Sarjakuvissa ja elokuvissa sisäiset äänemme kuvataan usein olkapäillämme kulkeviksi pyhimykseksi ja paholaiseksi, jotka väittelevät keskenään. On helppo tunnistaa myös sisäinen kriitikko, murehtija, optimisti, pessimisti tai lohduttaja.

Sisäisellä äänellämme on monia rooleja ja se, mikä niistä ottaa isoimman tilan näyttämöllä riippuu tunnetilastamme ja energiatasostamme. Tätä ilmiötä on myös kuvattu mielen teatteriksi.

 

Mielen teatterin elämää

Tietoisuustaitojen harjoituksissa opettelemme seuraamaan sisäistä puhettamme ikään kuin ulkopuolisena tarkkailijana. Emme pyri vaikuttamaan siihen millään tavalla, otamme vain etäisyyttä ja tiedostamme sen, ettei meidän ole pakko samaistua kaikkeen puheeseen.

Tietoisuustaitojen luennoilla ja kursseilla esitän aina kysymyksen ”Oletko aina samaa mieltä sisäisen äänesi kanssa?” Pienen, jännittyneen hiljaisuuden jälkeen vastaus on helpottunut: ”No en!”

Tämän tiedostaminen helpottaa erityisesti silloin, kun sisäinen kriitikkomme on vallannut näyttämön. Sinulla on mahdollisuus silloin tehdä tietoinen valinta, onko kriitikollasi jotain sellaista rakentavaa sanottavaa, josta on sinulle hyötyä vai onko parempi jättää se omaan arvoonsa.

 

Muutos käsikirjoitukseen

Koska rooleja on monia ja ne ovat syntyneet mielen teatteriimme omalla tavallaan, voisimme ehkä halutessamme lisätä sinne uuden roolin. Ja koska meillä on vapaus tehdä tietoisia valintoja hyvinvointimme tueksi, voisimme ehkä valita juuri sellaisen roolin, jota erityisesti olemme kaivanneet.

Millaisen äänen haluaisin kannustamaan itseäni? Millä äänellä ja millä tavoin se puhuisi? Missä tilanteissa se hyppäisi mielen teatterini lavalle näyttävästi? Millä tavoin se syrjäyttäisi sisäisen kriitikkoni?

Pysähdyin miettimään tätä, kun törmäsin tähän aforismiin:

 

Sometimes you have to give yourself pep talks. Like ”Hello. You’re a badass woman, don’t be sad, you got this and I love you.”

 

Aforismin sävy jotenkin kolahti syvälle. Onpa mainio asenne! Ja olisipa tosiaan hienoa, kun heikolla hetkelläni tällainen sisäinen ääni hyppäisi näyttämölle ja varastaisi koko shown vaivattomasti.

 

Uuden roolihahmon luominen

Sen sijaan, että jäisin vain haikailemaan tätä, mietin voisinko aktiivisesti lähteä luomaan tätä roolia. Miksipä ei? Ehkä minun tarvitsee vain miettiä millaisen asenteen, äänen ja puhetavan sille haluaisin. Voisin jopa kuvitella mielessäni sille avataren ja nimenkin.

Ehkä jonkinlainen Lenita Airiston ja Pikku Myyn risteytys, ripauksella Katharine Hepburnia ja Lara Croftia. Reipas, räväkkä ja neuvokas tyyppi, joka on tarvittaessa valmis sanomaan asiat juuri niinkuin ne ovat. Periksi ei anneta, eikä valittamisesta saa lisäpisteitä.

Ja silloin kun tarvitsen tämän roolin voimaa, minun tarvitsee vain antaa sille tietoisesti tilaa omassa mielen teatterissa. Kysyn vain itseltäni, mitä se sanoisi ja tekisi tässä tilanteessa.

 

Millainen on sinun sisäinen kannustajasi?

Testi alkakoon siis. Millaisen sisäisen äänen ja roolin sinä kaipaisit mielen teatteriisi? Millainen olisi sinun sisäinen kannustajasi? Tai jos sinulla jo sellainen on, saako se tarpeeksi näyttämöaikaa vai olisiko tarpeen tehdä sille enemmän tilaa? Millä keinoilla se voisi varastaa shown, kun sisäinen kriitikkosi on unohtunut lavalle liian pitkäksi aikaa?

Voit maustaa käsikirjoituksesi reippaalla huumorilla. Synkällä hetkellä tehokkain piristysruiske voi olla mielikuva siitä, kuinka sisäisen kannustajasi räväkkä sisääntulo saa pöyhkeilevän ja ylpistyneen sisäisen kriitikkosi kompastumaan omiin jalkoihinsa, ja perääntymään vähin äänin takaisin kulisseihin…

 

Kuva: Depositphotos

 


avainsanat

ajatuksen voima, ajatusmallit, hyvinvointi, itsetunto, tietoisuustaidot


Tsekkaa myös

Kuinka kaikki voi muuttua hetkessä

Kuinka kaikki voi muuttua hetkessä
{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}
>