Rakastu rutiineihin – hyvät, pahat ja turvalliset rutiinit

Koronakevät käänsi monen arjen päälaelleen yhdessä yössä. Mentaalivalmennusasiakkaiden kanssa palasimme perusasioiden äärelle. Kuinka saada jotain järkeä kaaokseen, kun ei ole mitään rutiinia? Rutiinit nousivat jälleen arvoonsa turvallisuuden ja rakenteen luojina, vaikka vielä muutama päivä aiemmin niistä oli keskusteltu hieman toisessa sävyssä. Ja niinhän se on, rutiineilla on meille monta merkitystä.

 

Rutiinit tuovat rakennetta ja turvallisuutta arkeen

Kun kaikki menee sekaisin, rutiinit ovat niitä tärkeitä ankkureita, jotka tuovat selkeyttä ja turvallisuutta uudessa tilanteessa. Niinpä silloinkin kun vanhat rutiinit rikkoutuvat, on hyvä pitää kiinni niistä mitkä voit vielä säilyttää. Jos arjen rakenne tuntuu menettäneen pohjansa, voit miettiä, mitkä uudet rutiinit palvelisivat tätä uutta tilannetta. Luo positiivisia rutiineja, jotka tuovat rakennetta päiviin ja luovat jatkuvuuden tunnetta.

 

rutiinit

Rutiinit rakentavat tietä kohti tavoitetta

Kun luot hyviä rutiineja itsellesi, tavoitteiden saavuttamisesta tulee helpompaa. Jos haluat juosta maratonin, luo rutiini harjoitteluun. Jos haluat opiskella uutta, luo rutiini päivittäisestä opiskeluajasta. Jos haluat syödä terveellisemmin, luo rutiini lisätä lautasellesi joka aterialla kasviksia. Jos haluat pitää hampaasi terveinä, pidä kiinni rutiinista pestä hampaasi. Ja niin edelleen. Kun tavoitteeseen vievät askeleet toimivat arkirutiinissasi, matka taittuu melkein huomaamatta ja pääset perille vääjäämättä.

 

Rutiinit voivat hajottaa hyvinvointiasi

Huonot rutiinit puolestaan voivat viedä sinut huomaamatta yhtä vauhdikkaasti pois tavoitteestasi. ”Jos nyt vielä tänään sallin itselleni vähän näitä herkkuja.” Päivittäisistä ”vielä vähän” -hetkistä kertyy ajan mittaan paljon ja lipsut jatkuvasti kauemmas tavoitteestasi. Jos rutiineihisi kuuluu terveydelle haitallisia tapoja, tiedät että pidemmällä aikavälillä se saattaa vaikuttaa hyvinvointiisi.

Näitä huonompia rutiineja kannattaa pitää silmällä ja tarkistaa aika ajoin, onko sellaisia päässyt huomaamatta syntymään lisää. Varsinkin stressitilanteissa omaksuu helposti erilaisia pikakeinoja rentoutumiseen, jotka pidemmällä aikavälillä eivät ehkä ole niin hyviä.

 

Rutiinit ovat automaattiohjauksia

Aivot tykkäävät rutiineista, koska ne ovat tuttuja, turvallisia ja säästävät energiaa. Rutiinit toimivat automaattiohjauksella, jolloin asiat tapahtuvat ikäänkuin itsestään, tiedostamatta. Tietoinen mieli ei siis ole läsnä tekemisessä. Se helpottaa toki arjen sujuvuutta ja on loistava apu silloin kun on tarpeen pistää hösseliksi ja tehdä useampi asia yhtäaikaa. Aamurutiinit helpottavat päivän aloitusta, koska tiedät tarkalleen niihin varattavan ajan, kaikki tulee tehtyä ja pääset ajoissa töihin.

Jos automaattiohjaus jää vahingossa koko ajan päälle, elämämme saattaa valua sormiemme läpi ilman, että olemme siinä oikeasti läsnä. Niinpä rutiinien kanssa on hyvä olla myös tarkkana, jotta pysyt itse hallinnassa etkä lipsahda niiden hallintaan.

 

Rutiinien rikkominen virkistää ja saa aivot oppimaan uutta

Kun aivot toimivat rutiinilla ja toistavat tuttuja asioita, niiden toiminta urautuu ja yksipuolistuu. Pienikin muutos rutiinissa puolestaan pakottaa aivot mukautumaan ja oppimaan jotain uutta. Rutiinien rikkominen on siis uuden oppimisen edellytys. Se myös virkistää ja vapauttaa. Välillä kannattaa siis rikkoa rutiineja tietoisesti edes jollain pienellä positiivisella tavalla.

Rutiinien rikkominen mahdollistaa myös otollisen pohjan uusien rutiinien omaksumiselle. Tämän voi huomata esimerkiksi lomalle siirtyessä: kun vapautuu arkirutiineista, voi helpommin omaksua sellaisia positiivisia rutiineja, joista on haaveillut.

On hyvä tiedostaa, että arkirutiineihin paluu saattaa kuitenkin palauttaa kaiken vanhoille urille, aivan kuin aivot palautuisivat takaisin mukavuusalueellensa. Sen voi välttää sovittelemalla uudet rutiinit arkirutiineihin jo ennakkoon ja tiedostamalla, kuinka paljon hyvää uudet rutiinit saavat aikaan. Muutoksesta saatava palkinto täytyy olla aivoille suurempi, jotta se on valmis muuttamaan automaattiohjauksiaan.

 

Valitse rutiinisi tietoisesti – mitkä palvelisivat hyvinvointiasi nyt?

Onko rutiinit hyvästä vai pahasta? Riippuu oikeastaan siitä, kuinka tietoinen rutiineista on. Rutiinit ovat loistavia renkejä, mutta kehnoja emäntiä ja isäntiä. On siis tärkeää olla tietoinen siitä, millaisia rutiineja itselle on syntynyt tai mitä tietoisesti itsellensä luonut ja miten ne palvelevat omaa hyvinvointia. Rutiineja voi aina muuttaa, luopua vanhentuneista ja ottaa tilalle uusia, paremmin palvelevia rutiineja.

 

Rakastu rutiineihin

Tee listaa rutiineistasi, jaa ne sinua hyvin palveleviin rutiineihin ja sellaisiin, jotka kaipaavat jo päivitystä. Mieti myös tämän hetken tavoitteitasi ja ideoi, millaiset rutiinit selkiyttäisivät arkeasi ja veisivät sinua sujuvammin kohti tavoitteitasi. Tutki, mitä olisi hyvä muuttaa ja tee suunnitelma, millaisilla askelilla mielestäsi olisi hyvä edetä. Uudet rutiinit vaativat aikaa ja toistoja, jotta ne asettuvat paikoilleen. Mitä toimivammalta ja palkitsevammalta rutiini tuntuu, sitä nopeammin siitä tulee kiinteä osa arkeasi.

 

 

Kuvat: Bigstock, Depositphotos

 

 

Tilaa tästä blogijutut sähköpostiisi

Saat lahjaksi ilmaisen UNELMIESI VUOSI -työkirjan!

En koskaan luovuta osoitetietojasi muualle ja voit halutessasi peruuttaa tilauksesi milloin vain.

0 responses on "Rakastu rutiineihin - hyvät, pahat ja turvalliset rutiinit"

Leave a Message

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

TIETOJA YRITYKSESTÄ

Askeleet Mielen Voimaan

Intravia Valmennus Oy

ly 2375378-5

posti(a)intravia.fi

Pysy mukana blogissa

Liity mukaan sisäpiiriin

Saat lahjaksi ilmaisen UNELMIESI VUOSI -työkirjan!

En koskaan luovuta osoitetietojasi muualle ja voit halutessasi peruuttaa tilauksesi milloin vain.

top
© Intravia Valmennus Oy, Askeleet Mielen Voimaan