Ethän unohtanut tehdä tätä muutostavoitteessasi?

Miksi niin moni hyvä tavoite jää saavuttamatta? Miksi niin monta positiivista elämäntapamuutosta jää toteuttamatta? Laitamme syyn usein kiireen piikkiin tai jäämme harmittelemaan heikkoa itsekuriamme. On kuitenkin muutamia yksinkertaisia asioita, jotka helposti vain unohdamme tehdä. Ja silloin se hyväkin tavoite ja positiivinenkin muutos pääsee helposti unohtumaan arjen jalkoihin.

 

Tee päätös

Hassua kyllä, mutta tämä yksinkertaiselta ja loogiselta tuntuva ensimmäinen askel jää yllättävän usein tekemättä. Ehkä juuri siksi, että se on niin yksinkertainen ja looginen.

Päätöksen tekeminen ja siihen liittyvä tunnekokemus on olennainen perusta, jotta alitajuiset prosessimmekin päivittyvät toimimaan uuden tavoitteen eteen. Muuten palaudumme erittäin herkästi vanhoihin automaattiohjauksiimme, kun itsekurimme ja tahdonvoimamme loppuvat. Ja ne eivät jaksa kannatella meitä joka hetki, sen vuoksi alitajunnan voimien aktivointi tavoitteen taakse on tärkeää.

Mitä innostavampi tavoitteesi on ja mitä vahvemmalla tunteella teet päätöksesi lähteä sitä toteuttamaan, sitä voimallisemmin myös alitajuntasi tulee tukemaan suunnitelmaasi.

Lue myös: Uusi elämä! Näin toteutat monta muutosta hallitusti

 

Ravitse tavoitettasi – tee päätös päivittäin

Tavoitteesi ja elämäntapamuutoksesi on kuin kasvi. Päätös on kuin siemen, jonka asetat kasvamaan. Kasvun seuraaminen ja tukeminen vaatii kärsivällisyyttä ja luottamusta siihen, että jokainen päivä vie sinua lähemmäs tavoitettasi.

On tärkeää muistaa ravita tuota sinulle tärkeän asian kasvua. Erityisesti alkuvaiheessa on tärkeää tehdä päätös päivittäin, joka aamu. Tänäänkin teen jotain tavoitteeni eteen. Tänäänkin teen tietoisia valintoja, joilla toteutan positiivisia elämäntapojani. Jos kasvun tukeminen unohtuu, kasvin kehitys alkaa hiipua ja lopulta kasvi kuihtuu.

Pidä tavoitteesi siis mielessäsi aktiivisena. Laita näkyville jokin kuva tai unelmakartta, joka kuvaa tavoitetilaasi. Kuuntele podcasteja ta katso videoita, jotka ruokkivat innostustasi ja kiinnostustasi aiheeseen. Päivitä Pinterestiin omaa taulua aiheesta. Pidä päiväkirjaa tai kiitollisuuspäiväkirjaa tavoitteestasi.

Huolehdi siitä, että tavoitteesi tai muutoksesi on jollain pienelläkin tavalla aktiviisena mielessäsi joka päivä. Näin viestit alitajunnallesikin, että tämä on sinulle tärkeä asia ja se ohjaa toimintaasi oikeaan suuntaan silloinkin kun rentoudut tai olet keskittynyt muihin arjen asioihin. Ja näin tämä kasvinalkusi alkaa kukoistaa ja kasvaa vahvaksi kasviksi.

Lue myös: Muuta tapa onnistuneesti

 

 

Suuntaa energiasi positiivisesti

Kuinka usein huomaat puhuvasi mielessäsi sanoilla ”pitää”, ”täytyy”, ”on pakko” ja niin edelleen? Huomaatko millaisen tunnetilan ne synnyttävät? Olemme niin tottuneita tähän suorittamiseen puskevaan sisäiseen puheeseemme, että olemme turtuneet sen synnyttämiin tunteisiin. Ja kuitenkin ne saavat meissä joka kerta aikaan pienen stressireaktion ja siirrymme ponnistelemaan. Alitajuisesti kaikki alkaa sillä hetkellä tuntumaan raskaammalta ja vaikeammalta.

Entä mitä tapahtuu kun nuo sanat muutetaan sanoiksi ”haluan”, ”tahdon”, ”saan”, ”on lupa”, ”on mahdollisuus”, ”on minun valintani” ja niin edelleen? Millainen tunnetila näistä syntyy?

Kun mieli pysyy positiivisena ja kehomielessä vallitsee hyvä energiataso, kaikki toiminta tuntuu helpommalta ja kevyemmältä. Isojenkin haasteiden edessä voimavaramme ovat vahvempia ja pystymme paremmin hyödyntämään vahvuuksiamme. Tunnemme pystyvämme ja olemme rohkeampia haastamaan itsemme. Mukautumiskykymme on myös parempi, koska olemme rennompia ja valmiimpia joustamaan.

Lue myös: Ajattele oikein ja menesty

 

Kuvat: Depositphotos

 


avainsanat

ajatuksen voima, elämäntapa, motivaatio, onnistuminen, tahdonvoima, tavoite


Tsekkaa myös

Kuinka kaikki voi muuttua hetkessä

Kuinka kaikki voi muuttua hetkessä
{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}
>