3+1 tapaa vahvistaa voimavarojasi mielikuvaharjoittelulla

Meistä jokainen mielikuvaharjoittelee päivittäin. Vaivumme ajattelemaan jotain menneisyyden tai tulevaisuuden tilannetta. Kertaamme, editoimme ja mietimme vaihtoehtoisia tilanteita. Tämä taito on varmasti sinullekin hyvin tuttu, mutta käytätkö sitä tietoisesti voimavarojesi vahvistamiseen?

 

1. Mielikuvaharjoittele onnistuminen

Tunnistat varmasti tilanteen, jossa olet miettinyt tulevaa haastavaa keskustelua, työhaastattelua, esiintymistä tai muuta vastaavaa. On melko tavallista, ja oikeastaan aivojen toiminnalle luonnollista, keskittyä silloin mahdollisiin uhkiin, eli millä tavoin jotain voisi mennä pieleen. Niinpä mielikuvissa saattaa vilistä kymmeniä eri tapoja mokata.

Tutkimuksissa on todettu, että se, minkä me mielikuvissamme teemme ja harjoittelemme, saa aivoissa aktivoitumaan samat alueet kuin oikea tekeminen ja kokeminen. Lisäksi on todettu monien taitojen kohdalla, että mielikuvaharjoittelu on lähes yhtä tehokasta kuin oikea harjoittelu.

On siis iso merkitys sillä, mitä harjoittelet: mokaamista vai onnistumista.

On toki hyödyllistä tiedostaa tulevan haasteellisen tilanteen sudenkuopat ja varautua niihin. Kun se on tehty, voit rauhassa keskittyä mielikuvissasi harjoittelemaan onnistunutta tilannetta, ja vain onnistunutta tilannetta. Sudenkuoppien varalta voit eläytyä sellaiseen kokemukseen, jossa mukaudut sujuvasti myös mahdollisiin yllätyksiin. Ja todella eläydy kokemukseen, tunnetiloineenkin. Piste ii:n päälle on vielä mielikuvaharjoitella, miltä sinusta tuntuu kun kävelet pois tilanteesta voittajafiiliksellä.

2. Mielikuvaharjoittele menneisyyden kokemus positiiviseksi

Kaikki meistä kohtaavat joskus tilanteita, joissa olisi toivonut suorituneensa paremmin. Mielelläni poistaisin sanavarastostamme kokonaan sanan epäonnistuminen, koska se on petollinen ja lannistava sana. Kaiken sen, mitä kutsumme epäonnistumiseksi voisi yhtä hyvin nimetä kokeilemiseksi ja kokemuksen keräämiseksi. Ja sävy on heti aivan eri.

Mutta sekään ei toki poista sitä automaattista reaktiota ja tunnetilaa, joka meille syntyy, kun odotuksemme eivät toteutuneetkaan. Tunnemme pettymystä. Kuinka siis päästä tästä yli ja jälleen eteenpäin?

Jotta kokemus voidaan aidosti muuttaa palvelemaan tulevaisuuden onnistumisia, on senkin mielikuvaharjoittelu tärkeää. Mutta ei niin, että jäädään murheissamme kelaamaan kuinka surkeasti meille kävi ja kuinka emme (muka) koskaan onnistu.

On viisasta käydä kokemus läpi juuri siten kuin se tapahtui ja tunnistaa ne elementit, joissa olisi tarpeen tehdä muutoksia. Salli sen aikana syntyvät tunteet itsellesi, ja voit myös tarvittaessa katsoa tilannetta ikään kuin elokuvana, jolloin voit ottaa hieman etäisyyttä itse kokemukseen.

Seuraavaksi mielikuvaharjoittele sama tilanne, mutta muutettuna niillä elementeillä mitä tunnistit ensimmäisellä kerralla. Eli nyt harjoittelet tilanteen onnistuneella suorituksella ja lopputuloksella. Huomaa, miltä sinusta nyt tuntuu. Ja sen jälkeen tee vielä sama kelaus uudelleen, vähintään kerran. Näin aivoihisi on syntynyt tuon aidon kokemuksen lisäksi selkeä malli onnistuneesta suorituksesta, joka toimii nyt pohjana tulevaisuudessa.

 

mielikuvaharjoittelu

3. Ankkuroi tunnetila voimavarana tulevaisuuteen

Millä fiiliksellä haluaisit elää huomisen päiväsi? Huomaa, millainen tunnetila sinulle nousee kun ajattelet huomista päivääsi. Tai ehkä sinulle syntyy montakin tunnetta. Ota nämä tuntemukset vastaan avoimin mielin ja tunnista myös se, mistä ne saavat alkunsa. Mikä päivässä on kivaa ja mikä ei niin kivaa? On helpompi ohjata tunnetilojaan, kun ensin tiedostaa ne ja niiden alkulähteet.

Entä minkä fiiliksen haluaisit luoda huomiselle? Se voi olla yksi tunnetila tai jokin yhdistelmä. Kun olet valinnut sen, palauta aiempi kokemus siitä mieleesi. Sinun ei tarvitse yrittää aktiivisesti muistella sitä, syvenny vain tuntemaan tunnetila kehossasi ja pian huomaat, että mieleesi alkaa nousta mielikuvia. Anna mielikuvien ruokkia tunnetilaa edelleen, niin että tunne vahvistuu selkeäksi ja voimakkaaksi.

Halutessasi voit ankkuroida tunteen johonkin kehon osaan, käsien tai sormien asentoon, ryhtiisi, voimalauseeseen tai sanaan. Silloin voit palauttaa tunteen takaisin myöhemmin laukaisemalla ankkurin. Esimerkiksi jos haluan päivääni voittajafiiliksen, voisin ankkuroida sen leveään hymyyn ja käsien nostoon ylös voittaja-asentoon. Mutta jotta ankkurin voi laukaista tarvittaessa hieman huomaamattomamminkin, ankkuri voisi olla käden puristaminen nyrkkiin pienen virnistyksen kera ”jes!”

Seuraavaksi, mielikuvaharjoittele huominen päivä tällä valitsemallasi tunnetilalla. Kelaa se ikäänkuin pikakelauksella läpi. Voit pysähdellä avainkohtiin oman mielesi mukaan. Kelaa se läpi myös toiseen suuntaan, lopusta alkuun ja vielä lopuksi kertaalleen läpi.

Samaa menetelmää voit käyttää mihin tahansa tulevaisuuden hetkeen tai tapahtumaan, johon haluat varmistaa tietynlaisen tunnetilan tai voimavaran itsellesi.

mielikuvaharjoittele unelmaasi

Plus 1: Mielikuvaharjoittele unelmasi

Tämä on ehkä kaikkein tärkein ja voimaannuttavin tapa käyttää mielikuvaharjoittelua. Mitä ikinä unelmoitkin, unelmoi tosissasi ja mielikuvaharjoittele unelmiasi säännöllisesti. Ainakin niitä, joiden todella haluat toteutuvan. Uppoudu kokemukseen ja tunteeseen koko olemuksellasi. Ja tunnista siinä niitä elementtejä, jotka ovat läsnä elämässäsi ja arjessasi jo tänään. Niiden päälle on helppo hiljalleen rakentaa tulevaisuuden kuvaakin todeksi.

Sinussa on jo se henkilö kaikkine ominaisuuksineen, joka tulevaisuudessa elää unelmamielikuvaasi. Nauti matkasta ja arvosta kaikkea sitä, mitä olet jo tänään. Ilman sitä tämä unelmamielikuvakaan ei voisi olla olemassa.

Minkä voit kuvitella, sen voit myös tehdä. -Walt Disney

 

Kuvat: Depositphoto

 

Pinnaa juttu Pinterest-tauluusi, niin löydät sen helposti uudelleen!

vahvista-voimavarojasi-pin

 

Tilaa tästä blogijutut sähköpostiisi

Saat lahjaksi ilmaisen UNELMIESI VUOSI -työkirjan!

En koskaan luovuta osoitetietojasi muualle ja voit halutessasi peruuttaa tilauksesi milloin vain.

0 responses on "3+1 tapaa vahvistaa voimavarojasi mielikuvaharjoittelulla"

Leave a Message

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

TIETOJA YRITYKSESTÄ

Askeleet Mielen Voimaan

Intravia Valmennus Oy

ly 2375378-5

posti(a)intravia.fi

Pysy mukana blogissa

Liity mukaan sisäpiiriin

Saat lahjaksi ilmaisen UNELMIESI VUOSI -työkirjan!

En koskaan luovuta osoitetietojasi muualle ja voit halutessasi peruuttaa tilauksesi milloin vain.

top
© Intravia Valmennus Oy, Askeleet Mielen Voimaan