3 tapaa nostaa energiatasoasi nopeasti

Kun on paljon työtä ja vaaditaan tiukkaa keskittymiskykyä, huomaat nopeasti sen vaikutukset myös energiatasoosi. Me suomalaiset olemme tottuneet sinnittelemään. Vedämme niskan vain tiiviimmin kyyryyn ja ryhdymme suorittamaan hartiavoimin.

Tämä vanha keino on kuitenkin lyhytnäköinen ja uuvuttaa nopeasti. Se ei varsinaisesti auta meitä enää tänä päivänä, kun työmme ja kaikki muukin elämä vaativat yhä enemmän skarppia ajatusta. Tässä 3 tapaa joilla nostat energiatasoasi nopeasti työpäivän aikana ja takaat reippaan fiiliksen itsellesi myös pitkällä aikavälillä.

 

Lähde ulos kävelylle

Tiedän kokemuksesta, kuinka vaikea on saada itsestään irti, että lähtisi edes pienelle happihyppelylle kesken töiden. Jotenkin se tuntuu ajan haaskaukselta ja samalla epäilee onko siitä edes hyötyä, jos ei ehdi uhrata sille 5-10 minuuttia enempää aikaa. Kun kuitenkin pakottaa itsensä ulos, vaikka edes kävelylle rakennuksen ympäri, olo on yllättävän nopeasti paljon reippaampi ja energisempi. Ja mikä parasta, aivosolut alkavat pulputa paljon luovempia ja kirkkaampia ajatuksia.

Älä yliajattele tai anna epäilevälle järkeilylle valtaa, lähde ulos edes 5 minuutiksi. Kokeile rohkeasti! Paina sitten fiilis mieleesi seuraava kertaa varten.

 

Mieti mistä nauttisit juuri nyt eniten

Ajattele sellaisia asioita, joista nautit elämässäsi eniten. Ota pieni hetki, sulje silmäsi ja uppoudu näihin ajatuksiin koko olemuksellasi. Jos mahdollista, kuuntele samalla jotain fiilikseen sopivaa musiikkia. Kun olet löytänyt sen reippaan, elämäniloisen tunnetilan, ajattele millaista olisi työskennellä tässä mielentilassa. Nappaa fiiliksestä tiukasti kiinni, avaa silmäsi ja uppoudu uudella innolla työhösi.

 

Rentoudu ja tyhjää ajatuksesi

Venytä kroppasi pitkäsi, pyörittele olkapäitäsi hitaasti, ojentele käsivarsiasi ja jalkojasi, seuraa katseellasi ja pään liikkeellä isoa ympyrää. Hiljenny hetkeksi paikoillesi ja valitse katseellesi jokin mukava kiintopiste, tai sulje silmäsi kokonaan. Syvenny aistimaan kehosi ja hengityksesi. Anna ajatustesi tulla ja mennä vapaasti. Hengitä välillä syvään ja anna koko kehon rentoutua.

 

Pienikin hetki riittää

Tärkeintä on päästää hetkeksi irti ja tehdä se hyvällä omalla tunnolla. Sekä mieli että keho tarvitsevat välillä vaihtelua ja lepoa. Pienikin tauko riittää, kun nämä kaksi tarvetta jollain tavalla toteutuvat. Ja vinkki: nettisurffailu ja somessa seikkailu eivät sitä tee…

Kuva: Pixabay

 

 

 


avainsanat

hyvinvointi, kiire, rentoutuminen, stressi


Tsekkaa myös

Kuinka kaikki voi muuttua hetkessä

Kuinka kaikki voi muuttua hetkessä
{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}
>